Ajoimme aamusta kahden ja puolen tunnin matkan San Antoniosta Corpus Christiin. Tarkoituksena oli vain käydä katsomassa Yhdysvaltain laivaston entistä lentotukialusta, USS Lexingtonia. Ja jatkaa sitten matkaa kohti Houstonia ja NASA:n Space Centeriä. Ja näin tietysti teimmekin, mutta meni vähän tuo aikataulutus pieleen; Siitä laivasta ei selviä ulos parissa tunnissa, varsinkaan jos nuohoaa jokaisen näyttelyn ja nurkan johon vain on yleisöllä lupa mennä. Varatkaa ainakin neljä tuntia, mieluiten koko päivä.
Laivassa on viisi erillistä kierrosta, jotka suoritetaan itsenäisesti (Gift Shopista voi ostaa kirjasen, jossa on vielä lisää avattu taustoja ja se etenee kronologisessa järjestyksessä kierroksesta 1 kierrokseen 5. Tietysti ostin, mutta vasta jälkikäteen, ettei unohdu faktat.). Kaikki paitsi 5:s kierros sisältävät rappusia sekä ylös että alas ja laivan käytävät ja oviaukot on paikoitellen ahtaita (pitää katsoa samalla sekä jalkoihin että yläilmoihin, vähän kuin venäläisessä jääluolassa aikoinaan).
Hissejä ei ole (mutta puuhaavat parhaillaan yhtä ulkokannelle), joten liikuntarajoitteisille tämä ei (ainakaan vielä) sovi. Lipun hinta on $13,95 aikuiselta. Jos tulee autolla, kannattaa käyttää laivamuseon ja Aquariumin omaa päiväparkkia, maksaa $3,5 ja saa olla koko päivän. Kaupungin mittaripaikoilla saa olla neljä tuntia ja ne pirun mittarit ei välttämättä toimia, vaan vievät vain rahasi (kokemusta on).
USS Lexington (CV-16)
On yksi Yhdysvaltain laivaston 24 lentotukialuksesta jotka rakennettiin toisen maailman sodan aikaan. Se otettiin palvelukseen 17 helmikuuta 1943 ja poistettiin palveluksesta 8 marraskuuta 1991, sen oltua palveluksessa kauemmin kuin yksikään muu essex-luokan tukialus, ja lahjoitettiin 15 kesäkuuta 1992 museoksi Corpus Christiin.
Japanilaiset antoivat laivalle lempinimen The Blue Ghost, koska japanilainen lehdistö ehti sodan aikana kolmesti julistaa laivan upotetuksi, ja siitä huolimatta se aina uudestaan ilmeistyi sotimaan japanilaisa vastaan.
Me menimme ensin ulkokannelle (Flight Deck), koska siellä oli lentokoneita ja R tykkää lentokoneista. Vaikka kansi on julmetun iso, niin laskeutuminen lentokoneella siihen vaikuttaa kuitenkin hullun hommalta. Tosin en olekaan lentäjä, että ehkä siksi. Tällaiselle urpolle, joka ei tiedä mistään mitään, oli hauskaa että toisesta päästä ne koneet singotaan ritsan kaltaisella härvelillä ilmaan, ja toisessa päässä ne otetaan naruilla kiinni kun laskeutuvat.
Tältä kannelta pääsi myös komentosillalle vierailulle ja katselemaan maisemia. Suurta ihastusta lentokoneiden lisäksi herätti pelikaanit, jotka leijuivat laivan ympärillä.
Jo pelkästään tällä kannella sai aikaa kulumaan ja vielä olisi neljä muuta käytävänä.
Kierrokset oli suunniteltu niin, että niissä näytettiin vähän eri osia laivasta ja sitten oli laitettu joku "erikoisnäyttely" mukaan. Yhdessä oli kerrottu tarkemmin Pearl Harbor:ista, yhdessä USS Lexington CV-2:stä (Lady Lex, joka uppotettiin tämän laivan rakentamisen aikoihin ja siksi tämä nimettiinkin sen mukaan myös Lexingtoniksi.), oli näyttelyä kaikista laivan kapteeneista, muisto huonetta menehtyneiden kunniaksi, pienoismalleja eri sotien aikaisista lentokoneista ja laivoista, ja ihan laivan arjestakin. Kaikkia en jaksa edes muistaa, kun niitä oli niin paljon.
Olen taipuvainen ajattelmaan, että tänne kannattaa tulla joko useamman kerran tai koko päiväksi. Kiertelyä on niin paljon, eikä kaikkea informaatiota ehdi ottaa vastaan. Laivassa on keittiö josta saa ostaa ruokaa, joten se ei ole ongelma, ennemminkin se että jaksaa olla jalkojensa päällä koko päivän. Vaikka onhan siellä toki penkkejäkin.
Toisaalta, tuntemus historiasta (ainakin Amerikan sotien historiasta) helpottaa, ei tarvitse joka riviä opiskella opastetauluista. Samoin jonkinlainen tuntemus/kokemus laivastosta, ja tämä varmaan tuo oman lisänsä siihen, mitä kierroksista saa irti.
Ja vaikka sodat ja laivasto ei niin kiinostaisikaan, niin ainakin on kiva kiertää näin isossa paatissa ja yrittää pysyä kartalla siitä, missä milloinkin on. Onneksi on hyvät opasteet, muuten etsisimme uloskäyntiä vieläkin laivan uumenista (en ymmärrä, miten ne seilorit oppi tietämään mihin mistäkin luukusta pääsee).
Corpu Christiin ei nyt jääty, mutta olisi kyllä tehnyt mieli. Näytti oikeinkin kivalta (ja rauhalliselta) rantakaupungilta, jossa olisi voinut pari päivää viettää. Ehkä ensi kerralla sitten..
Laivassa on viisi erillistä kierrosta, jotka suoritetaan itsenäisesti (Gift Shopista voi ostaa kirjasen, jossa on vielä lisää avattu taustoja ja se etenee kronologisessa järjestyksessä kierroksesta 1 kierrokseen 5. Tietysti ostin, mutta vasta jälkikäteen, ettei unohdu faktat.). Kaikki paitsi 5:s kierros sisältävät rappusia sekä ylös että alas ja laivan käytävät ja oviaukot on paikoitellen ahtaita (pitää katsoa samalla sekä jalkoihin että yläilmoihin, vähän kuin venäläisessä jääluolassa aikoinaan).
Hissejä ei ole (mutta puuhaavat parhaillaan yhtä ulkokannelle), joten liikuntarajoitteisille tämä ei (ainakaan vielä) sovi. Lipun hinta on $13,95 aikuiselta. Jos tulee autolla, kannattaa käyttää laivamuseon ja Aquariumin omaa päiväparkkia, maksaa $3,5 ja saa olla koko päivän. Kaupungin mittaripaikoilla saa olla neljä tuntia ja ne pirun mittarit ei välttämättä toimia, vaan vievät vain rahasi (kokemusta on).
USS Lexington (CV-16)
On yksi Yhdysvaltain laivaston 24 lentotukialuksesta jotka rakennettiin toisen maailman sodan aikaan. Se otettiin palvelukseen 17 helmikuuta 1943 ja poistettiin palveluksesta 8 marraskuuta 1991, sen oltua palveluksessa kauemmin kuin yksikään muu essex-luokan tukialus, ja lahjoitettiin 15 kesäkuuta 1992 museoksi Corpus Christiin.
Japanilaiset antoivat laivalle lempinimen The Blue Ghost, koska japanilainen lehdistö ehti sodan aikana kolmesti julistaa laivan upotetuksi, ja siitä huolimatta se aina uudestaan ilmeistyi sotimaan japanilaisa vastaan.
Me menimme ensin ulkokannelle (Flight Deck), koska siellä oli lentokoneita ja R tykkää lentokoneista. Vaikka kansi on julmetun iso, niin laskeutuminen lentokoneella siihen vaikuttaa kuitenkin hullun hommalta. Tosin en olekaan lentäjä, että ehkä siksi. Tällaiselle urpolle, joka ei tiedä mistään mitään, oli hauskaa että toisesta päästä ne koneet singotaan ritsan kaltaisella härvelillä ilmaan, ja toisessa päässä ne otetaan naruilla kiinni kun laskeutuvat.
Tältä kannelta pääsi myös komentosillalle vierailulle ja katselemaan maisemia. Suurta ihastusta lentokoneiden lisäksi herätti pelikaanit, jotka leijuivat laivan ympärillä.
Jo pelkästään tällä kannella sai aikaa kulumaan ja vielä olisi neljä muuta käytävänä.
Kierrokset oli suunniteltu niin, että niissä näytettiin vähän eri osia laivasta ja sitten oli laitettu joku "erikoisnäyttely" mukaan. Yhdessä oli kerrottu tarkemmin Pearl Harbor:ista, yhdessä USS Lexington CV-2:stä (Lady Lex, joka uppotettiin tämän laivan rakentamisen aikoihin ja siksi tämä nimettiinkin sen mukaan myös Lexingtoniksi.), oli näyttelyä kaikista laivan kapteeneista, muisto huonetta menehtyneiden kunniaksi, pienoismalleja eri sotien aikaisista lentokoneista ja laivoista, ja ihan laivan arjestakin. Kaikkia en jaksa edes muistaa, kun niitä oli niin paljon.
Olen taipuvainen ajattelmaan, että tänne kannattaa tulla joko useamman kerran tai koko päiväksi. Kiertelyä on niin paljon, eikä kaikkea informaatiota ehdi ottaa vastaan. Laivassa on keittiö josta saa ostaa ruokaa, joten se ei ole ongelma, ennemminkin se että jaksaa olla jalkojensa päällä koko päivän. Vaikka onhan siellä toki penkkejäkin.
Toisaalta, tuntemus historiasta (ainakin Amerikan sotien historiasta) helpottaa, ei tarvitse joka riviä opiskella opastetauluista. Samoin jonkinlainen tuntemus/kokemus laivastosta, ja tämä varmaan tuo oman lisänsä siihen, mitä kierroksista saa irti.
Ja vaikka sodat ja laivasto ei niin kiinostaisikaan, niin ainakin on kiva kiertää näin isossa paatissa ja yrittää pysyä kartalla siitä, missä milloinkin on. Onneksi on hyvät opasteet, muuten etsisimme uloskäyntiä vieläkin laivan uumenista (en ymmärrä, miten ne seilorit oppi tietämään mihin mistäkin luukusta pääsee).
Corpu Christiin ei nyt jääty, mutta olisi kyllä tehnyt mieli. Näytti oikeinkin kivalta (ja rauhalliselta) rantakaupungilta, jossa olisi voinut pari päivää viettää. Ehkä ensi kerralla sitten..
Huh, huh. . . olipa siinä kerrakseen huikeita kuvia ja kertomusta. Kaktuksen kukat ovat kauniita kun ovat keltaisia, punaisia tai valkoisia. Täällä luvattu myös hellettä ensiviikolle. marru
VastaaPoista